perjantai 25. tammikuuta 2013

Treenailuja ja Hohto 4 vuotta

Vuosi on alkanut mainiosti, koska olen nyt päässyt sekä Hohdon että Piinan kanssa harjoittelemaan agilityä. Voitte vaan uskoa, miltä tuntuu juosta rataa noiden isojen vauhtihirmujen kanssa vuoden tauon jälkeen. Mahtavaa! Paljon on omassa ohjauksessa hiottavaa, mutta eiköhän rytmi pikkuhiljaa löydy.

Helmi puolestaan oppi vihdoin tarjoamaan laatikkoon menemistä pelkän naksuttelun avulla. Aikaa tähän projektiin meni varmaan kolme kuukautta. Helmi on siinä mielessä erikoinen pikkumusta, että innolla tekeminen on aika hakusessa. Helmi tarvitsee uuden asian oppimiseen paljon aikaa ja mietintähetkiä. Tietty samalla minä pitkää pinnaa... ja tosi outo tilanne itselle. Uusien asioiden opettaminen on ehkä senkin vuoksi jäänyt vähälle, kun en oikein ole tiennyt sitä, miten aisoita kannattaisi opettaa. Onneksi ulkoilu pohjoiseen karanneen ystävän kanssa selkeytti ajatuksia ja nyt tiedän, miten edetä. Thanks Minna!

Missy on päässyt erittäin vähän agiliitämään pakkasten vuoksi. Pikkukoira vihaa kylmyyttä yli kaiken ja jo 10 minuutin lenkki suututtaa tämän pienen kaverin. Voin vaan toivoa, että tulisipa kevät pian!

Hohto sisaruksineen täytti 24.1.2013  kunnioitettavat 4 vuotta. Synttäreitä juhlistettiin kakun kera. Huono uutinen on se, että Hohto rikkoi jossain oikean etujalan kynnen ytimeen asti ja on nyt ollut äitini luona viettämässä sairauslomaa. Eli pari viikkoa on neidillä ollut hiljaiseloa kaikesta tekemisestä. En vaan voi tajuta, miten aina sattuu jotain, kun on päässyt treenaamisen makuun. Ja loppuun viikon kuvapläjäys.

Piina ja älykäs katse ; )
 Myös Hohto voi joskus onnistua valokuvissa ; )
 Helmi kukkulan kuninkaana eikä pikkukoiraa lumi haittaa
Missy puolestaan vihaa kylmää ja lunta, kuten kuvasta näkyy -katse ja asento kertokoon kaiken

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti