maanantai 24. syyskuuta 2012

Syksyistä menoa ja agilityä

Syksy on tullut ja sen mukana ihanat viileät syysillat lenkkeillä koirien kanssa ja miinuksena tietysti kaatosateet ja myrskyt. Loppuvuosi meneekin pitkälle agilityn parissa ja tokoon palataan sitten ensi vuonna... Hohto ja Piina pääsivät Hau:n omaan Huippis-ryhmään, jota kouluttaa Rannikon Timo. Ensimmäinen koulutuskerta oli 22.9.2012 ja uskaltauduin kirmaamaan Piinan kanssa. Mikä mahtava fiilis, kun saa uusia ideoita koiran ohjaamiseen eikä mun tarvinnut edes rynniä. Selkä/ jalka oireili vain vähän treenien jälkeen. Hohto kirmasi Outin kanssa ja nyt pitää palata vähän taaksepäin ja tehdä Hohdolle selväksi, kuka radalla kertoo sen, minne mennään. Mukava ja antoisa koulutuskerta -innolla odotamme seuraavaa.

Hohto aloitti virallisesti agilityuransa 23.9.2012 Outin ohjastamana. Tulokseksi 3 x HYL. Lyhyt analyysi radoista: Eka radalla Hohto oli outo eikä oikein irronnut mihinkään, ohitti esteitä ja oli aika epävarman oloinen. Toinen rata oli jo varsin mallikasta menoa, vain yhden hypyn kääntyi liian hyvin eli jätti hyppäämättä ja tässä vaiheessa tassut osuivat puomille, joten siitä se hylkäys. Viimeisen radan alussa vähän virheitä, A:lta lento harjan yli ja siihen se rata oikeastaan kaatuikin... Koska sen jälkeen sekä Outi että Hohto olivat aika sekaisin. Kivaa oli kuitenkin huomata se, ettei Hohto lähtenyt kaahattamaan itsekseen vaan kuunteli, mitä sanottiin. Outi tietty unohti joissakin kohdissa hyppy-käskyt ja silloin Hoo jäi vaan katsomaan, mitä pitäisi tehdä. Varmasti vieras paikka ja vieraat esteet aiheuttivat Hoolle epävarmuutta, mutta hienosti neiti tsemppasi kuin myös ohjurikin. Sää päivän aikana oli mitä kamalin: Vettä satoi taivaan täydeltä ja ajoittain jopa vaakasuorassa eli myös tuulta riitti. Tulipahan todistettua, ettei olla sokerista ; )

Missy kävi Annan hoidossa ja on viettänyt nyt laatuaikaa äitini luona. Muutoin tämä pikkumusta riekkuisi liikaa Helmin kanssa ja nyt pitää antaa lihasten levätä. Helmi juoksee jo putkeen varsin vauhdikkaasti ja video tulee, kunhan Tia sellaisen ehtii tekemään mun kuvaamista pätkistä. Kummityttöni Jonna kävi juoksuttamassa Helmiä agissa ja hienosti sujui myös nuoremman ohjaajan kanssa Helmin putket. Missyn poissaolon aikana Hohto ja Helmi ovat löytäneet toisensa ja leikkivät varsin vauhdikkaasti ulkona kimpassa ja seuraavaksi pieni kuvapläjäys yhdeltä lenkiltä.

Mitähän tuolla tapahtuu, Helmi ihmettelee

Pihlajanmarjat olivat happamia, sienet eivät niinkään ; )
Tässä kuvassa on mun uusi taistelukaveri Hohto, joka ei ennen leikkinyt niinkään mun kanssa samoilla leluilla
Nyt me taistellaan jo ihan tosissaan ja se on kivaa
Ja vauhtia riittää kimppaleikeissä. Kun vähän kasvan, olen niin nopea, että ohitan Hoon lennossa









Jonna kävi mun kanssa yksi perjantai-ilta yöagilityssä juoksuttamassa mua putkeen ja se oli tosi hauskaa -etenkin kun sen jälkeen sai jahdata ihanaa karvakasaa

lauantai 15. syyskuuta 2012

Syksy on saapunut

Kesä on mennyt ja paluu arkeen niin töiden kuin treenienkin suhteen on tapahtunut. Missy käy lokakuuhun asti ohjatuissa agiharkoissa, jonka jälkeen siirrymme omatoimi- ja ulkopuolisten harkkaamiseen. Piirinmestaruuskisat menivät meiltä ohi, koska jostain kehitin itselleni kovan allergiakohtauksen tai lyhyen flunssan : / Kisa-aamuna ei lähtenyt ääntä, silmät olivat turvonneet melkein umpeen ja hengitys oli kovin vaikeaa, joten jouduin jättämään ne kisat väliin. Harmitus! Nyt ilmoittelen sitten innolla Missyä uusiin agikisoihin ja seuraavaksi starttaamme Purinalla 30.9.2012  neljän radan verran.

Piina ja Hohto ovat saaneet harkata agia Outin ohjastamana keskimäärin kerran viikossa. Kokeilin yhden kerran ohjata molempia ja selkä sekä jalka olivat heti sen verran kipeitä, että itse aloitan isojen kanssa treenaamisen hyvin, hyvin, hyvin pienin askelin.

Helmi kasvaa ja voi hyvin. Pentukarva vaihtuu koko ajan ja se tietää sitä, että kotimme on täynnä mustia karvakasoja. Hampaat ovat vaihtuneet ja kaikki löytyivät suusta : ) Helmi pääsi schipperkejen agilityleirille Miian mukana ja syyskuussa hän pääsee Miian kera myös pentunäyttelyyn Tampereelle. Helmi sai uuden leikkikaverin hyvä ystäväni Katin uudesta bc-pennusta Kapasta. Yhteisleikit sujuivat varsin mallikkaasti ja tokoakin varmasti alamme treenaamaan yhdessä ; )))


Missy poseeraa
















 Helmistä on kasvanut varsin kaunis neiti
Helmi ja Kappa tutustumassa