maanantai 11. maaliskuuta 2013

Missy agiliitää 9.3.2013 Hyvinkäällä

Yli puolen vuoden kisatauon jälkeen päätin kokeilla taas kisaamista Missyn kanssa. Meillä oli hurjan kivaa ja eka radalta, hyppy sellaiselta tuli 0-tulos ja sij. 9. Toisella radalla tein itse arviointivirheen heti radan alussa ja siitä HYL, kolmannella Missy päätti haistella ennen keppejä hiukka paikkoja (joihin yksi koira merkkasi muutamaa paria ennen meitä) ja tästä rytmi hajosi eli HYL. Kivaa oli ja pikkumusta eteni oikein kivasti kaikilla kolmella radalla :) Ensi viikonloppuna kisaillaan jälleen...

Helmi on petrannut kovasti näyttelykurssilla ja agissa aloittelemme pikkuhiljaa keppejä ohjureiden avulla. Piina ja Hohto ovat päässeet agiin niin kovin vähän kovien iltapakkasten vuoksi. Päivät ovat ihanan kirkkaita ja aurinkoisia, mutta illaksi pakastaa ja kunnolla, mikä arkityöläisen rytmillä tarkoittaa vain normilenkkeilyjä. Loppuun muutama kuva koirien touhusta Helmin kertomana, jottei kävisi liian tylsäksi.

Minusta on kiva juosta isojen ruskeiden perässä ja tässä vuorossa Piinan jahtaus. Ne on vielä mua nopeampia, mutta pian kasvan isoksi ja olen yhtä nopea kuin he.
Missy ahmii joskus ja toisinaan ei syö mitään. Ainakin se rakastaa Piinan ja Hohdon isoja luita. Ne pitää aina varastaa tosi nopeasti, kun me saadaan yleensä vain jotain pienempiä purtavia.
Piina on mun idolsi kaikessa ja seuraan hänen tekemisiä tosi tarkasti. Tässä kuvassa se taitaa vahtia meitä muita, että mitä oikein alhaalla touhuamme.
Lumikasat ovat vähän kuin kukkuloita ja niillä on tosi kiva kiipeillä.

Hohto on aika söpö ja mun hyvä ystävä <3

Rakastan lunta : D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti